lauantai 2. elokuuta 2014

Säilöntää


Joskus asioita tulee hillottua kaapissa. 

Kuten tätä teddykankaanpalaa. 


Olen omistanut sen ainakin 10 vuotta ja alun perin siitä piti ompelemani tyynynpäälisiä. 
Olen viikkaillut sitä aina kaappeja järjestellessäni ja miettinyt sen "parasta ennen"-aikaa.

Kuten tänään.


Onneksi rakenne kuitenkin tuntui ja näytti edelleen vahingoittumattomalta.



Pieni lisätauko ei sen säilyvyyteen enää vaikuttaisi.



Kun taas joidenkin kanssa ei kannata vitkastella.



Menisiköhän sen kanssa näin toiset 10 vuotta?