lauantai 29. elokuuta 2015

Elokuu on uusi heinäkuu


 Tämän huivin neuloin jo heinäkuussa ja suunnittelin kuvaavani sen heti elokuun alussa, mutta siitä ei tullutkaan mitään, sillä 
sen sijaan tuli kesä.



Pelkkä ajatuskin silkkivillaan kietoutumisesta tuntui helteella tuskastuttavalta. Lomakin loppui ja päätin kaiken lisäksi hakea uutta työpaikkaa, jossa tulen aloittamaan syyskuussa.




Jossain vaiheessa blogeja lueskellessani olin törmännyt Hanseliin, jonka ohjeen hankin jo keväällä odottamaan oikeaa hetkeä.
Huivin keskiosa neulotaan aina-oikein-neuleena. Reunasilmukat poimitaan pitkälle pyöröpuikolle ja kavennusten ja levennysten avulla neulotaan aaltoilevaa pintaa. Lopuksi ulommainen pitsiraita neulotaan poikittain ja huivi on valmis.



Neuloin tämän huivini puolikkaan ohjeella, onneksi. Hanselin voi neuloa nimittäin myös isoksi neliöksi, mutta siihen työmäärään ei oma pinnani ihan vielä veny. 




Huivia kuvatessani kuvittelin jo talvea ja taivaalle lumihiutaleita.



Vaikka vielä näinkin tarkenee, on ilmassa jo syksyn tuntua.



Aurinko loittonee...



...ja pitenee varjot...