sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kesävillis

Viimeisen lomapäiväni kunniaksi kuvasin kevyen kashmir-pitoisen kesävillikseni. Säät ovat suosineet juuri tällaisia pikkulämpimiä neuleita, jotka voi vetää pilvipoudalla ylleen eli heinäkuussa melkein joka päivä😁




Pusero on yhdistelmä ostamistani malleista: Still Light yläosa ja Dessine-moi un mouton sidos ja alaosan rakenne. Olen vapaasti soveltanut molempia ja neuletyön edetessä muotoillut puseroa  itselleni sopivaksi.




Sidoksena on sileän lisäksi rikottu helmineule, joka varsinkin kahdella värillä raidoitettuna tekee kivan rapeaa pintaa. 






Hihat olen neulonut sileää neuletta vaihtuvina yhden kerroksen väriraitoina, jotka muodostavat meleeratun oloisia värialueita. Sitruunankeltainen on muista poiketen alpakkaa, jonka pitkät, karkeat ja kutittavat karvat estivät sitä muuttumasta huiviksi. 



Puserossa on vahva prinsessa-linjaus sivuilla, koska lyhyessä mallissa se minusta keventää ja korostaa naisellista profiilia. Eikä kruunuakaan tarvita.





Takanapin kuvaaminen oli yhtä lystiä. Oli ihan mahdotonta saada onnistunut meitsie takaapäin,  mukana ollut tripodikin vain lepsutteli neuvottomana raajojaan.



Siksipä oli pakko ulkoistaa malli hetkeksi puserosta ja näpätä tämä kuva sisätiloissa.




Aina näin jälkeenpäin ihmettelen, mikä tämänkin puseron kuvamisessa tänne blogiin asti kesti. 
Hommahan on oikeasti ihan älyttömään hauskaa ja siinä oppii aina uutta.



Katsokaa vaikka!