lauantai 18. huhtikuuta 2015

Pientä rajaa

Vuosi sitten virkkasin tämän päikkäripeiton. Käytössä huomasin, että ilman reunoja peite venyy ja nelikulmiot muuntuvatkin suorakaiteiksi.



Niinpä päivitin virkkaukseni sinivihreällä reunuksella, joka sopii yhteen uuden tehosteseinäni kanssa.





Turkoosimpi lanka jäi yli isille neulomistani villasukista ja vihreämpi on joskus aiottu johonkin...en nyt muista mihin.




 Pylväät ja muut silmukat on sovitettu omasta päästä.
Nirkkoreuna tiivisti rajauksen.




Nyt on hyvä.



perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pakki päälle

Joskus neuleesta ei tulekaaan mieleistä, vaikka lanka, sen väri ja ohje ovatkin tarkoin valittuja ja puseroa neuloo innostuneena ja lopputulosta odottaen. Jos näin pääsee kuitenkin käymään, ei auta muu kuin neuloa peruuttaen.




Purkutyö sujuu, jos lanka on hyvälaatuista eikä neuletta ole käytetty kuin muutama kerta, jolloin silmukat eivät vielä ole ehtineet kiintyä toisiinsa. Eron hetki ei silloin tuota tuskaa neulojallekaan. Tämän Jitterbug-langan ostin Titiyyn verkkokaupasta ja hinnasta, langan kierteestä ja koostumuksesta (100% merinovilla) päättelin, että lankaa voisi käyttää uudelleen.

Keriminen, vyyhteäminen kastelua/suoristusta varten, kuivatus ja uudelleen keriminen veivät pari päivää, mutta sitten vain lankaa uudelleen puikkolle. Pääsiäisenä siihen oli hyvin aikaa.






Tällä kertaa päätin yhdistää pehmeää kasmiria neuleen yläosaan ja neuloa alaosat hihoista ja miehustasta kertaalleen puretusta langasta. Mallina löyhästi seurattu ohje La grasse matinee.


Hieman kuvioneuletta väliin...

                 
                ...ja vielä viimeiset sentit hihaan...




...sekä vähän virkkausta omasta päästä reunaan.



Tätä neuletta en ihan heti pura.









Lopuksi:

"Miten määrittelet hyvälaatuisen villaneuleen? Mukava iholla, tottakai, mutta millaista villaa sen pitäisi olla? Onko neuloksen paksuudella väliä? Kuitu säilyy hyvänä pidempään, jos siinä ei ole keinoa seassa ja malli ei ole liian tiukka päällä. Mutta miten huollat neuleitasi? Olen monta kertaa nähnyt myymälässä kun asiakas palauttaa “huonolaatuisen” neuleen takaisin ja tosiasia on se, että se on pesty väärin. Villaa ei mielestäni kuulu vesipestä koneessa tai edes käsin.Se kuuluu vain tuulettaa. :)"      

 Outi Les Pyy Blogi 9.4.15  "h&m ceo: reducing consumption will create a social catastrophe”

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ihania värejä!

Poikkesin Fidassa etsimässä mustaa nahkaa ja löysin nämä:


Hyväkuntoisia, värikkäitä, vanhoja muoviastioita en voi vastustaa. Näistä puolet on Tupperwarea, tuota 60-luvulla Elisabeth Rehnin ensimmäisenä maahantuomaa amerikanmuovia.


Toinen puolikas on kotimaista Orthexia.




Ja niistä voi tarjota ruokaa.